Maailmantilanne huolettaa. Samoin Suomen taloustilanne heijastuu monille työpaikoille ja aiheuttaa epävarmuutta, jopa irtisanomisia. Osa lapsista ja nuorista voi kovin huonosti ja perheet ovat kuormittuneita. Toisia rasittaa ikääntyneistä vanhemmista huolehtiminen. Monet kärsivät yksinäisyydestä. Tuntuu, että elämme monin tavoin synkkiä aikoja.
Ei ole ihme, että meitä huolettaa, ahdistaa, pelottaakin, ja valoa on joskus vaikea nähdä tunnelin päässä. Kuten kaikilla tunteilla, myös näillä tunteilla on tehtävänsä: vaaratilanteissa pelko tukee eloonjäämistä ja selviytymistä. Se fokusoi meidät keskittymään pelkästään uhkaan. Pelko lisää energiaa, mutta kapeuttaa ajattelua.
Monin tavoin kohtuuton tilanne on omiaan herättämään myös vihan tunteita, olivat ne sitten lievempää ärtyneisyyttä tai suorastaan raivoa. Myös viha energisoi. Vihaisen ihmisen mieli on nopea, mutta ahdas, eikä syvälliselle pohdinnalle tai moniulotteiselle ajattelulle ole vihaisessa mielessä tilaa. Vihaisena ihminen ei myöskään kykene empaattisuuteen. (Lisätietoja tunteiden vaikutuksista ks. esim. Jarkko Rantasen kirja Tunteella)
Tällaisista ajoista suomalainen on perinteisesti puskenut läpi sisun voimin. Pelko tai viha voivat antaa lähtölaukauksen sisukkaalle toiminnalle. Silloin pusketaan vain eteenpäin, vaikka väkisin, turhaan sivuille katselematta. Etenemistä määrittää vahva sisäinen tahtotila ja periksiantamattomuus. (Sisututkimusta on tehnyt esimerkiksi Emilia Lahti)
Pelko ja viha – niiden lievemmistä muodoista vahvimpiin – voivat olla meille hyödyksi hetken aikaa. Mutta jos ne jäävät päälle pidempään, ne kuluttavat meitä monin tavoin. Samoin pelkällä sisulla ei jaksa pusertaa kovin pitkään. Tarvitaan jotain muuta.
Haastavissa tilanteissa onkin tärkeä pohtia keinoja avartaa omaa ajattelua, jotta voisimme nähdä haasteiden lisäksi edessämme myös mahdollisuuksia. Tämä pätee niin yksilön kuin organisaation tasolla. Myönteisten tunteiden vaaliminen on yksi tärkeä näkökulma, josta kirjoitin edellisessä blogissani: Mistä saan iloa elämääni? Entä miten luomme tiiminä työarkeen iloitsemisen paikkoja ja kannustamme toisianne eteenpäin?
Voimme myös pyrkiä aktiivisesti altistamaan itseämme erilaisille näkökulmille. Keskustelut eri taustoista tulevien ihmisten kanssa voivat haastaa omia oletuksia ja laajentaa ajattelutapoja. Työpaikoilla monimuotoisten tiimien rakentaminen ja inklusiivinen – kaikki mukaan ottava – johtaminen luovat tähän mahdollisuuksia.
Keskeistä on se, että haluamme ja osaamme kuunnella, mitä kanssaihmisillä on sanottavanaan. Kuuntelemisen taitoa voi ja kannattaa aktiivisesti harjoitella. Se auttaa näkemään enemmän.
Erilaisille näkökulmille voi altistaa itseään myös kirjoja lukemalla, olipa kyse sitten ammattikirjallisuudesta tai fiktiosta. Kaiken kaikkiaan taiteen eri muodot tarjoavat monenlaisia mahdollisuuksia niin kriittisen ajattelun ja empaattisen ymmärryksen kehittämiselle kuin arkihuolista irrottautumiselle ja ylevöitymiselle (ks. lisää taiteen arvosta ihmisille ja yhteiskunnalle esim. tästä julkaisusta).
Kriittistä ajattelua voi harjoitella tietoisesti myös haastamalla omia mielipiteitä, uskomuksia ja arvoja. Tällaiselle itsetutkiskelumatkalle voi halutessaan ottaa mukaan esimerkiksi coachingin ammattilaisen. Työyhteisön yhteisiä ajatteluharjoituksia voivat olla esimerkiksi skenaariotyöskentely, erilaisten toimintatapojen benchmarkkaus tai yhteinen datan analysointi ja merkityksen luonti (näistä viimeiseen liittyen lue kollegani Sanna Mäenpään blogi).
Improvisaatioteatterissa hyödynnetty ”Joo, ja…” -menetelmä, missä hyväksytään aina edellinen puheenvuoro ja kehitellään sitä eteenpäin, voi auttaa rakentamaan yhdessä jotain aivan uutta ja hyödyllistä, vaikka välillä irrottauduttaisiinkin reaalimaailman vaatimuksista. Samoin ajattelua voi vapauttaa ihmekysymyksen avulla: jos olisi tapahtunut myönteinen ihme, miltä työelämämme – tai siinä kyseisenä hetkenä olemassa oleva haaste – silloin näyttäisi ja tuntuisi.
Monimutkaisessa maailmassa työyhteisössä olisi tärkeää löytää aikaa myös erilaisten kytkösten ja toisaalta katkosten tutkimiseen (ks. Samu Mielosen tiivistys systeemiajattelusta). Kun tarkastelemme isompaa systeemiä, jonka osa olemme, miten työssämme keskeiset asiat ja toimijatahot kiinnittyvät tai ovat kiinnittymättä toisiinsa? Minkälainen kuva toimintaympäristöstämme muotoutuu? Arjen kiireessä iso kuva ja tekemisemme tarkoitus ja tavoitteet helposti hämärtyvät, ellei niitä aktiivisesti palauteta mieleen ja työstetä yhdessä.
Toisaalta myös omaa työyhteisöä on hyvä tarkastella systeeminä: miten me työtekijöinä linkitymme tai olemme linkittymättä toisiimme? Systeemiajattelun lisäksi voimme pyrkiä vahvistamaan myös dialektista ajattelua eli kykyä nähdä ristiriitaisia näkökulmia ilman tarvetta valita yhtä totuutta. Tämä on sukua sille, että pystymme näkemään maailmassa hyvää silloinkin, kun näkymät ovat monin tavoin ankeat.
Tärkeää siis on, että monenlaisille ajatuksille – ja toisaalta myös tunteille – on tilaa. Keskeistä on myös vuorovaikutus, ihmisten väliset yhteydet ja niiden aktiivinen rakentaminen. Kun sisukas suomalainen puskee yksin, hampaat irvessä läpi tuulen ja tuiskeen, rakentaa resilientti yhteisö yhdessä tuulensuojan kaikkien osaamista hyödyntäen. Vaikka tilanne olisikin todella hankala, välillä tilanne voi naurattaakin. Ja silloin syntyvät ne aivan parhaat ideat!